Historia

Historiansa kulussa Skinnarsin tila on käynyt läpi rakennemuutoksen toisensa perään. Kun vanha emäntä Hilda Österlund kuoli vuonna 1970, se jaettiin kahtia tyttären ja pojan kesken. Sitä ennen oli tuleva uusi isäntä Erik Österlund jo lähtenyt työn perässä Ruotsiin kirvesmieheksi.

Hän palasi kotikonnuilleen kesäisin ja saaren kauneuden lumoamana hänen mukanaan Ruotsista saapuivat ensimmäiset kesävieraat Skinnarsiin. He olivat vanhempi pariskunta, jotka majoittuivat punaiseen pikkuhuvilaan ilman mukavuuksia ja asuivat siellä kesät läpeensä.

Kökarin saarella turismi oli huipussaan 1960- ja 1970-luvuilla. Tuolloin saarella saattoi yöpyä 3000 henkilöä. Aikojen edetessä telttamajoitus ei ollut enää suosittua ja Erik päätti palata saarelle perustamaan Kökarin ensimmäisen mökkikylän: Österlund Stugor.

Ensin tulivat kaksi lisähuvilaa mäelle, sitten pikkumökit ja viimeisenä saneerattiin kivinavetta.

Ensin alakerta huoltorakennukseksi, myöhemmin kaksi huoneistoa vintillekin. Vanhasta päärakennuksesta purettiin puolet käyttökelvottomana. Se sai uuden harjakaton ja 2000-luvulla vesiliitännän, wc:n ja suihkun.

Kun paluumuuttaja Erik Österlund asettui takaisin kotitilalleen perustaakseen sinne saaren ensimmäisen lomakylän, hän rakensi itselleen tiilisen omakotitalon, jossa uudet omistajat nyt asuvat.

Erik oli palatessaan 60-vuotias. Hän pystytti mökkikylän paljain käsin pankin evättyä häneltä lainan korkean iän vuoksi. Erik pyöritti mökkikylää 30 vuotta.

Erik oli syntynyt aalloilla. Nuoruutensa kesät hän kalasti, yöpyen usein ulkoluodoilla riippukeinussa.

Hän oli itsepäinen ja uhmakas, mutta kunnioitti luontoa. Erik veisti omat veneensä navetan vintillä, hän punoi omat verkkonsa ja tilanteen sattuessa korjasi moottorinsa myrskyävällä merellä.

Rakennusmiehenä hän oli mukana Källskärin rakennusporukassa, ja kalastajan ammatissa tarvittavan äärimmäisen tasapainokykynsä seurauksena myös kirkon kellotornin paanukattoa rakentamassa.

Erik tunsi tuulen ja meren loppuun saakka. Hän rakensi ulkosaaristoon pienen kalamajan. Sen ovi on aina auki merihätään joutuneille, mutta ohikulkijatkin pistäytyvät siellä. Siellä on kamina, kuivaa ja lämmintä vaatetta, vettä, makaronia, tilkka viskiä ja kaasuhella.

Silloin kun kovinkaan moni ei vielä ollut huolestunut Itämeren puhtaudesta – Erik oli. Hän saattoi avata siian vatsan ja levitellä sen sisuksia perkauslaudalla opettaen, että tämä ei ole terve, tässä on jokin vika. Hän oli ahdistunut, kun tunsi että häntä ei uskottu.

Hän laski rakkolevien määriä, piti kirjaa kalojen esiintymisistä, planktoneista ja muista saastumisen merkeistä. 1980-luvulla hän uskoi, että Itämerta ei enää voida pelastaa. Hän oli karismaattinen ja kärkeväkin persoona – monessa aikaansa edellä.

Tuntiessaan, että hän ei tullut ymmärretyksi tai arvostetuksi kun hän perusti turisminsa tai huolestui Itämerestä, hän loukkaantui syvästi, eristäytyi ja erakoitui ympäristössään.

Erik viljeli omat perunansa, ylpeili kurpitsoillaan ja pakasti marjat ja omenasoseet talvea varten. Vuosikymmenten ajan hän matkusti etelän ja sivilisaation lämpöön kylmimmän talven ajaksi, aina saarelle: Kypros, Mallorca ja Kanarian saaret tulivat hänelle tutuiksi.

Skinnars oli tukikohta lintubongareille, tähtitieteilijöille, valokuvaajille, koululuokkien luontoleireille ja tavallisille polkupyörä- ja muille turisteille.

Skinnarsissa pidettiin akvarellikursseja ja toisinaan häitä. Lankapuhelimen aikaan Erik oli viidessä paikassa yhtä aikaa: lämmittämässä saunaa, siivoamassa pikkumökkejä, nostamassa verkkoja illan ateriaa varten, etsimässä puhdasta pyyheliinaa jollekin, joka oli unohtanut omansa kotiin ja talossa sisällä ottamassa vastaan varauksia lankapuhelimen vierellä.

Erik kuoli yöllä nukkuessaan sydänkohtaukseen joulun välipäivänä 2015. Hän oli tuolloin 92-vuotias. Hän halusi tuhkansa levitettäväksi mereen. Hänen muistolleen olemme tehneet pienen haahkalinnun hänen vanhempiensa haudalle Kökarin kirkon hautausmaalle.

Testamentilla hän siirsi koko Skinnarsin perintönä meille. Olimme vuokranneet häneltä vanhaa päärakennusta vuodesta 1985. Siellä tosin yöpyivät muutkin vieraat. Saatuamme perinnön emme tienneet mitä sillä tehdä.

Aikamme mietittyämme päätimme jatkaa Erikin elämäntyötä ja kutsua vieraiksemme kaikki ne, jotka kunnioittavat luontoa.